perjantai 28. helmikuuta 2014

16-viikkoismitat

28 cm
3,5 kg


Tänään meidän pieni muru on jo 16 viikkoa vanha ja asunut meidän kanssa yhtä kauan kuin synnyinkodissaan! 16 viikon mitat ovat jokseenkin merkittävät, ja siltähän meidän pikkuneiti nyt vaikuttaisi, että miniksi jää. :) On se aivan ihana ikkupikkuriikkinen vipeltäjä. Maanantaina käytiin treffeillä muutamien muiden sheltinpentujen kanssa (oli huippukivaa, uudestaan taas pian!), ja kokoerot suunnilleen samanikäisillä vauvoilla olivat aika suuria. Keskiviikkona rokotuksissa taas eläinlääkäri sanoi, että rupeaahan tämä vähän pullukka olemaan, jes! Kasvattajan antama tavoite on siis saavutettu, eli pentuna pikkuisen pallero niin kasvaa isoksi ja terveeksi.

Tuo Tiuhtin häntä on niin veikeän näköinen, kun se on ihan musta. Ja kaulus näyttää tältä puolelta ihan kokonaiselta, mutta kuten joistakin toisista kuvista voi nähdä, se ei jatku toiselle puolelle. Toispuoleiskauluksinen otus, söpöä. Korvista en voi myöskään kuin olla todella onnellinen, sillä ne eivät ole vieläkään osoittaneet mitään merkkejä pystyyn nousemisesta. Muille sheltin ulkonäköpiirteille mulla ei vielä olekaan kehittynyt silmää! Joku täti bussissa kehui Tiuhtin otsapengertä, tiedä sitten, kuinka asiantuntija hän oli.

Meillä on nyt talvilomaviikko, joten tultiin Nastolaan lomailemaan. Tiuhti on ihan onnessaan taas isoista kavereista, jotka eivät vieläkään ole ihan niin innoissaan Tiuhtista. Meininki on silti paljon rennompi ensimmäisiin vierailuihin verrattuna, sillä tällä hetkellä kaikki tyypit nukkuvat! Samalla lattialla!

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Unikaveri

Tänään aamulla meidät herätti pieni shetlanninlammaskoira, joka tajusi ensimmäistä kertaa, miten sänkyyn hypätään! Ei oikein onnistuttu olemaan vihaisia, kun toinen niin onnessaan tuli rakastamaan meitä. "Hei, nyt mä osaan, nyt mä pääsen teidän viereen aina kun vaan haluun!" Muutama päivä sitten Tiuhti myös onnistui hyppäämään sohvalle ensimmäistä kertaa, joskin suunnattomalla vauhdilla ja vähän vahingossa, ainakin pennun omasta häkeltyneestä ilmeestä päätellen. Ville oli ennen Tiuhtin ottamista tiukasti sitä mieltä, että meidän koirahan ei sohvilla tai sängyllä hengaile, mutta nykyään rakkaani ehdottaa aina, että Tiuhtikin saattaisi haluta nukkua päikkärit sängyssä meidän välissä... :D En valita, sillä eihän mikään yksinkertaisesti ole niin söpöä kuin kainaloon käpertyvä koiranpentu!

Sohvalla on niiiin kiva nukkua.

Ja myös sänkyyn on tosi ihanaa nukahtaa.

Parin tunnin päästä lähdetään Tiuhtin kanssa kahdestaan vauvakurssille, joka osui kyllä loistavaan saumaan tämän aamun energiapiikistä päätellen. Voi tietenkin olla, että rauhoittumisharjoitukset vaativat (molemmilta) vielä vähän tavallista enemmän, mutta mitäpää tuosta! Eilen käytiin Mustin ja Mirrin pentupiirissä riehumassa, ja siellä viimeistään tajuttiin, kuinka tuo otus on ruvennut kasvattamaan jalkojaan: ennen kaikkein pienin pentu oli yhtäkkiä aivan samankorkuinen toisten kanssa, ja leikki ihan kaikkien kanssa paljon suuremmalla antaumuksella kuin aiemmilla kerroilla. On se vaan aika ihanaa ja haikeaa, kun Tiuhti kasvaa kovaa vauhtia - niin kovaa, että kohta meillä asustaa pieni tuhiseva sohvaperuna...

"Mikä ihmeen nukkuminen?!" sanoo Tiuhti tällä hetkellä.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Rallypentu

Perjantaina meillä oli Tiuhtin kanssa ihkaensimmäiset rallytokotreenit! Mentiin Pyryn ja äidin treeneihin mukaan ihan sillä ajatuksella, että totutellaan vaan koirahalliin ja koirakavereihin ja yleiseen treenimeininkiin, mutta meillä kävikin niin hyvä tuuri, että todella moni oli jättänyt treenit väliin ja Pyrtsin ja äidin lisäksi paikalla oli vain yksi koirakko! Terhi siis ilmoitti, että teette Tiuhtin kanssa rataa kuten muutkin. Ajatus nauratti ehkä vähän, koska ei olla treenattu pienen kanssa mitään muuta rallyyn liittyvää kuin istumista ja seisomista.




Rallytokossahan pärjää jo pitkälle seuraamalla, ja meidän ekat seuraamiset sujuivat kaikeksi yllätykseksi loistavasti (siis tietty vain suhteessa siihen, että ei olla sitä koskaan aiemmin kokeiltu). Tiuhtilla oli mieletön tekemisen meininki, ja se oli aivan innoissaan, kun pääsi kokeilemaan ihan oikeiden koirien juttuja! Ja saatiinhan me koko rata (kolmessa osassa ja makkaran avulla toki) tehtyä, vaikkei ehkä ihan tulosta oltaiskaan vielä saatu. :D Joka tapauksessa Tiuhti on kyllä niiiin tuleva rally-koria. Tuntui, että mulle kaikki oli paljon hankalampaa kuin Tiuhtille, sillä esimerkiksi askeleiden laskemiset ja kyltteihin oikeassa suhteessa asettumiset eivät oikein luonnistuneet. Nyt Terhin ohjeistuksen jälkeen uskalletaan ruveta treenaamaan seuraamista kotonakin, ja koska rally on meidän tuleva laji, pitää muistaa tehdä rinnalla koko ajan myös oikeella seuraamista.

Äiti ja Pyrtsi

Supersuloinen australianpaimenkoira Gatsby, jonka kanssa Tiuhtikin pääsi sanomaan moi.

Ja ihana Nana, josta kerroin Tiuhtille, että susta tulee vähänniinkuin tuollainen mutta vain pienempi.

Olin kyllä mielettömän innoissani siitä, että Tiuhti teki niin hyvin ja etenkin siitä, että se teki niin innokkaasti! Olisipa jo kesä ja päästäisiin VAUn kursseille. (:

perjantai 14. helmikuuta 2014

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Pieni avautuminen pentuarjesta

Oletteko katsoneet Siskonpetiä? (Jos ette, suosittelen!) Siinä viimeisimmässä, kotiteemaisessa jaksossa oli bloggaajaäiti, joka kauniin musiikin soidessa kirjoitteli ihanasta elämästään ja kilteistä lapsistaan kauniita lauseita, ja välissä karjuu naama punaisena ärsyttäville lapsilleen. (Tästä tuon jakson voi katsoa, selittämäni sketsi alkaa tasan yhden minuutin kohdalta.) Tämä koiriin liittymätön pohjustus siksi, että Ville nauroi viime sunnuntaina mun olevan ihan ilmetty sketsin bloggaajaäiti: tulin kiukkua kihisten pihalta räntäsateesta kävelemästä samaa pätkää edestakaisin ilman, että pikku riiviö olisi siltikään suvainnut pissata ulos, työnsin pennun Villen syliin ja siirryin koneelle hehkuttamaan, kuinka Tiuhti osaa seistä pöydällä ja on muutenkin kaikinpuolin niin taitava ja ihana. Nauratti vähän!

Vasta meille kotiutunut pikku-Tiuhti osoitti jo merkkejä taipumuksesta ihmissyöntiin.
Ajattelin siis tähän väliin vähän valittaa siitä, miten rasittavaa koiranpentuarki aina toisinaan on. Muiden blogeja lukiessa tuntuu, että kaikilla muilla asioiden opettaminen ja oppiminen sujuu oikeastaan itsestään, eikä koiranpentu nyt ainakaan ihmisiä pure! Ehkä muilla on sitten kiltimpiä pentuja, tai sitten he ovat vain taitavampia kouluttajia. Toisaalta selailin äsken omaa blogiani, ja huomasin automaattisesti keskittyneeni lähinnä positiivisiin juttuihin - ei negatiivisista asioista vain tule avauduttua blogiin, sillä hyvien asioiden kirjoittelusta tulee paljon parempi mieli!


Pieni avautumislista:

  • Tiuhti on ihana, mutta Tiuhti harrastaa myös ihmissyöntiä. Toki se nykyään (ainakin välillä) ymmärtää, ettei ihmisiä kuulu purra, mutta etenkin iltariehumisen aikaan ihmiskädet ovat paljon kivempi lelu kuin mikään niistä kymmenestä leluiksi tarkoitetuista!
  • Kun lumi suli pois, T lakkasi kävelemästä ulkona. Siis hyi, asvaltti?! Etenkin aamulla kiireessä ennen luennolle lähtemistä ei kärsivällisyys aina meinaa riittää itsepäisesti pönöttävän pennun maanitteluun.
  • Syöminen on yhä edelleen aina välillä suunnatonta taistelua. Ei tietenkään käytännössä taistelua, mutta henkinen taisto on sitäkin suurempi, kun Tiuhti nirppailee ruoan kanssa, mutta pikkukivet, tupakantumpit ja kaikenlaiset roskat maistuisivat senkin edestä.
  • Nyt tulee ällö (sori): Villen sanojen mukaan paskan hajuun herääminen on ehkä ikävintä koko koiranpennussa.
  • On kivaa, että niin monet ihmiset tulevat kehumaan, kuinka suunnattoman söpö koiranpentu on tuituitui. (Tämän päivän mukavin oli nainen, joka sanoi, että Tiuhtin tapaaminen pelasti hänen koko päivänsä. Tai vanha viinanhajuinen mies, joka kehui, että onpa nätti koira, mutta vielä nätimpi omistaja vinkvink.) Sen sijaan pätijäihmiset, joiden mielestä on ok esimerkiksi napata pentu syliin ja antaa samalla vähän kasvatusneuvoja, voisivat työntää päänsä jonnekin pimeään. Ja ei hätää, en todellakaan anna ihmisten tehdä näin, mutta joillakin röyhkeyttä riittää aivan käsittämättömyyksiin.
Tiuhti ihan vähän vaivihkaa pureskeli mun neuletta. Neuleiden käyttö kotona onkin nykyään aika mahdotonta.
Helpottipa avautua vähän koiranpennun sivuoireista. Nyt voin taas hyvällä omatunnolla keskittyä hehkuttamaan blogissa, kuinka loistokoira Tiuhti on! On se niin ihana ja rakas ja taitava, ettei toista olekaan. Tui.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kolmen kuukauden mitat

n. 26 cm
2,8 kg


Riemuitsen nyt a) siitä, että Tiuhti osaa yhtäkkiä seistä pöydällä niin nätisti, b) siitä, että muistettiin/ehdittiin/jaksettiin ottaa mittakuvat päivänvalossa eikä jouduttu turvautumaan salamaan ja c) siitä, että muistin ylipäätään ottaa 3 kuukauden ikäisestä Tiuhtista mitat ja kuvat. Mulle on jotenkin suunnattoman vaikeaa muistaa ottaa joka perjantai viikkokuvat (kuten olette ehkä huomanneet, kun meillä viisi viikkoa asuneesta pennusta on kahdet mitat blogissa...). Tiuhti kuitenkin kasvaa käsittääkseni aivan sopivaa vauhtia ja näyttää mun mielestä oikein hyvältä. Jännittävää muuten nähdä, minkä värinen Tiuhtin turkista vielä kehkeytyy, kun päällä on muutama hassu musta karva, tassut ovat aika vaaleat ja korvien tienoilta turkki hieman punertaa. No, kaunis siitä tulee joka tapauksessa!

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ekaa kertaa eläinlääkärissä


Tänään käytiin Tiuhtin kanssa ensimmäistä kertaa eläinlääkärissä ottamassa 12-viikkoisrokotukset. Tiuhti oli taas niin reipas, että ei tuosta pienestä voi olla muuta kuin ylpeä. Eläinlääkärin aulassa se odotteli kaikkia nurkkia tutkiskellen, ja eläinlääkäri oli sen mielestä vähintään yhtä ihana kuin kuka tahansa muu ihminen. Pöydälläkin Tiuhti seisoi nätisti ja antoi lääkärin kuunnella keuhkot ja sydämen aivan rauhallisesti. Rokotuspiikkiä Tiuhti ei edes huomannut, kun keskittyi eläinlääkärin antamiin nameihin. Eläinlääkärikin sanoi, että eipä ole kyllä yhtään arka shetlanninlammaskoira! Saahan sitä nyt vauvastaan olla ylpeä? (:



Eläinlääkärikäynti osui sikälikin hyvään saumaan, että Tiuhti on aivastellut/niiskuttanut/tuhissut muutaman päivän aikana paljon. Eläinlääkäri varmisti epäilyksemme nenäpunkista todennäköisesti oikeaksi ja antoi Tiuhtille nenäpunkkilääkkeen, jonka pitäisi tehota muutaman päivän päästä ja joka annetaan kuukauden päästä uudelleen. Toinen on ollut ihan reppana tuhistessaan (vaikkei se menoa ole haitannut), joten toivottavasti tuo nyt auttaa ja päästään pian taas pentupiireihin ja vauvakursseille mukaan.


Hyödynnettiin Lielahdessa vierailu myös hakemalla Wuf.fista lisää ruokaa. Silmien rähmimisen takia kasvattaja suositteli vaihtamaan ruokaa Royaln Caninista Golden Eagleen, ja kun ollaan pikku hiljaa vaihdettu ruokaa siihen, silmien rähmiminen on loppunut. Haettiin siis tuota ruokaa, jota ei ilmeisesti ainakaan Mustissa ja Mirrissä myydä, ja muutenkin (ymmärtääkseni tamperelainen) eläinkauppaketju on hirmu kiva. Hillitsin itseni (Ville ehkä vähän auttoi...) enkä shoppaillut mitään ihanaa, vaikka esimerkiksi matkakuppi olisi hirvittävästi halunnut lähteä mukaan.



Kaikin puolin reissu oli oikein onnistunut, ja nyt meillä on kotona tosi väsynyt pentu!

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Näin Tiuhti tapasi hirviöystävänsä

Viikonlopun viettäminen mun kotikodissa tarkoitti väistämätöntä tutustumista Papun (nahkacollie) ja Pyryn (bordercollie) kanssa. Kumpikaan ei ole koiraystävällisimmästä päästä, joten jännitettiin oikeastaan aika paljon, miten ne tuohon meidän parin kilon painoiseen rääpäleeseen suhtautuu. Nyt kun viikonloppu on onnellisesti takana, voi sanoa, että hyvinhän se meni! Ei Papu ja Pyry toki riemusta hyppineet, kun tuo niiden nenän eteen tuotiin, eivätkä ne myöskään lämmenneet Tiuhtin leikkiyrityksille, mutta kyllä ne vielä toisiinsa tutustuvat. Tiuhti oli tavalliseen tapaansa todella reipas, ja tässä tapauksessa voisi ehkä käyttää myös adjektiivia hullunrohkea, sillä tyyppi viiletti menemään kymmenen kertaa itsensä painoisten otusten kanssa niiden murahteluyritykset monesti ignoraten. Antaa kuvien puhua puolestaan!

Pyryn ilme kertoo kaiken. Se on vähän astetta mustasukkaisempi tapaus.
Rengas on Pyryn kaikkein rakkain (ja ainoa, koska se tuhoaa kaikki aina alta aikayksikön) lelu, eikä Tiuhti epäröinyt hetkekään leikkiä sillä. Koettiin tän hullunrohkean vauvan takia monia aika jännittäviä hetkiä, mutta Pyry oli nätisti!
Välillä piti kuitenkin päästä äidin syliin rauhoittumaan, ja voi olla, että Tampereella on tänään hyyyyyvin väsynyt koiranpentu.

lauantai 1. helmikuuta 2014

Lumileikkejä takapihalla

Näin me nautiskellaan isosta takapihasta:









(Vaihdoin myös otsikon hieman ajankohtaisempaan, kun edellisessä Tiuhti oli vasta kuukauden vanha.

)