Tai siis ei ollut mitään hinkua, ennen kuin mentiin Villen kanssa uimaan, jolloin se melkein loikkasi veteen monen monta kertaa, muttei sitten kuitenkaan uskaltanut. Mieli teki kovasti, muttei aivan tarpeeksi, ja seuraavassa hetkessä isäni (huom. meiltä mitään kysymättä) nosti Tiuhtin pelastusliivin kahvasta järveen, ja Tiuhti ui meidän luo vallan taitavasti. Äkkiä se kyllä halusi poiskin, ja pysytteli visusti poissa reunoilta hetken aikaa. Ei Tiuhtista ehkä uimaria tule, vaikka näillä helteillä olisi varmasti ihanaa vähän viilentää turkkia järvessä pulikoimalla. Pyry on sentään perheen koirista ainoana tajunnut uimisen riemun, ja myös kaikkien perheen koirien edestä.
Myös toisen ensimmäisen kokemuksen Tiuhti sai tänään, kun päätin napata sen aamuiselle juoksulenkille mukaan! Aamulenkki tyhjällä vatsalla on sen verran hidas ja lyhyt joka tapauksessa, että ajattelin sen olevan hyvä aloittelu. Pyryn kanssa juoksentelun takia mulla on valmiiksi vyö ja joustopala, mutta joustopala oli vieressä nätisti kipittävän Tiuhtin kanssa turha. Tiuhti tosiaan juoksi nätisti vieressä liki koko ajan (vaikka tietenkin ne muutama eteen kiilaaminen olivat melkoisia vaarahetkiä meille molemmille), ja jaksoi viiden kilometrin lenkin aivan hyvin. Onkin tuntunut vähän hölmöltä lenkkeillä ilman koiraa, kun sellainen kuitenkin kotoa löytyy, joten enää yhtään yksinäistä lenkkiä ei tarvitse tehdä! Koirajuoksua en (ainakaan vielä) jaksa yrittää, riittää kun hölkötellään yhdessä.
