Kaverikuvia

Tiuhtin vesiretkipäivä

Toissapäivänä vietiin Tiuhti ensi kertaa vesistölle ex tempore lauttasaunailun merkeissä. Kävin pikaisesti ostamassa pienet oranssit koiran pelastusliivit, ja oltiin valmiita hurjaan seikkailuun. Myös Pyry samispelastusliiveissään oli ensimmäistä kertaa lauttasaunalla, vaikka veneessä onkin matkustanut. Tiuhti oli ihanan rauhallinen, vaikka moottori pärisi ja vesi loiskui! Ankkuroinnin jälkeen päästettiin koirat lautalla vapaiksi, ja Tiuhti mennä vipelsi häntä pystyssä ja söi grillistä tipahtelevia kärähtäneitä makkaranpaloja. Veteen sillä ei ollut mitään hinkua, toisin kuin Pyryllä, joka hyppäsi ehkä 30 kertaa lautalta veteen hakemaan keppiä.

Tai siis ei ollut mitään hinkua, ennen kuin mentiin Villen kanssa uimaan, jolloin se melkein loikkasi veteen monen monta kertaa, muttei sitten kuitenkaan uskaltanut. Mieli teki kovasti, muttei aivan tarpeeksi, ja seuraavassa hetkessä isäni (huom. meiltä mitään kysymättä) nosti Tiuhtin pelastusliivin kahvasta järveen, ja Tiuhti ui meidän luo vallan taitavasti. Äkkiä se kyllä halusi poiskin, ja pysytteli visusti poissa reunoilta hetken aikaa. Ei Tiuhtista ehkä uimaria tule, vaikka näillä helteillä olisi varmasti ihanaa vähän viilentää turkkia järvessä pulikoimalla. Pyry on sentään perheen koirista ainoana tajunnut uimisen riemun, ja myös kaikkien perheen koirien edestä.



Myös toisen ensimmäisen kokemuksen Tiuhti sai tänään, kun päätin napata sen aamuiselle juoksulenkille mukaan! Aamulenkki tyhjällä vatsalla on sen verran hidas ja lyhyt joka tapauksessa, että ajattelin sen olevan hyvä aloittelu. Pyryn kanssa juoksentelun takia mulla on valmiiksi vyö ja joustopala, mutta joustopala oli vieressä nätisti kipittävän Tiuhtin kanssa turha. Tiuhti tosiaan juoksi nätisti vieressä liki koko ajan (vaikka tietenkin ne muutama eteen kiilaaminen olivat melkoisia vaarahetkiä meille molemmille), ja jaksoi viiden kilometrin lenkin aivan hyvin. Onkin tuntunut vähän hölmöltä lenkkeillä ilman koiraa, kun sellainen kuitenkin kotoa löytyy, joten enää yhtään yksinäistä lenkkiä ei tarvitse tehdä! Koirajuoksua en (ainakaan vielä) jaksa yrittää, riittää kun hölkötellään yhdessä.

Kesäpupuja

Tällasten ihanien kanssa ollaan vietetty viikonloppu! Äiti ja isä on matkalla, joten tultiin vanhempien luo koira- ja pikkusiskovahdeiksi. Tiuhtin mielestä on ainakin parasta hengailla täällä, kun on iso piha ja kavereita, ja mustakin on kivaa, kun pääsee kuvailemaan Annikan kameralla!

Koirajuoksuinnostus

Nyt ohitan tämän blogin varsinaisen, söpön ja pörröisen aiheen nimeltä Tiuhti, ja kerron orastavasta innostani uuteen koiralajiin! Olen juoksulenkkeillyt Pyry-bortsumme kanssa viime kesästä lähtien eripituisia lenkkejä, mutta varsinaiseksi koirajuoksuksi tuota ei ole voinut kutsua, sillä juoksulenkit ovat olleet siinä mielessä erityislaatuisia, että juuri niillä Pyry ei kisko juuri lainkaan. Ajattelin kuitenkin, että olisi hauskaa koikella joitakin koirajuoksukisoja Pyryn kanssa, sillä laji on mitä mahtavin, ja niinpä sovin erään Vaulaisen koirajuoksuharrastajan kanssa juoksutreffit sunnuntaiksi!  Ensimmäinen huomio oli se, että lyhyet matkat ja kova vauhti koiran kanssa ovat tappavia perässä juoksevalle ihmiselle. Voisi kuvitella, että koiran vetäessä oma taakka helpottuu, mutta lähinnä se vain lisää vauhdin ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Suurin huolenaiheeni oli se, miten ei-niin-ystävällismielisesti toisiin koiriin suhtautuva Pyrtsi tulee toimeen juoksutilanteessa toisen koiran kanssa. Huoli osoittautui aika turhaksi, sillä parin haukahduksen jälkeen Pyry tajusi, että hitto tuo toinen koira ei olekaan lähdössä minnekään ja sen kanssa pitää nyt vaan juosta. Myös vedon hakeminen oli hämmästyttävän vaikeaa, kun ottaa huomioon, miten sininen kieli Pyryllä on jokaisella kävelylenkillä. Loppulenkistä Pyry innostui kirittämään Pomon perässä niin, että toimintaa saattoi jopa kutsua koirajuoksuksi! Ida totesi, että Pyry on niin kontaktihakuinen koira, että mun pitäisi vain olla hiljaa ja antaa sen tehdä töitä rauhassa, sillä joka kerta kun kehun sen hyvää vetoa, se tulee tarjoamaan mulle katsekontaktia.

Nyt meidän pitäisi käydä ihan lyhyillä, muutaman kilometrin mittaisilla lenkeillä harjoittelemassa yksinomaan vetoa, niin saatettaisiin jopa olla syksyllä kilpailukunnossa! (Haha, ihan kuin tarkoittaisin kilpailukunnolla omaa kuntoani, mutta ajattelen sen hauskan kokemuksen kannalta.) En ole vielä ainakaan miettinyt, että kokeilisin koirajuoksua Tiuhtin kanssa, vaikka toki ajattelin sen juoksulenkeille muuten vaan napata mukaan, kunhan se tuosta vielä hieman kasvaa. Mutta eihän sitä koskaa tiedä!

Papu 10 vuotta!

Tänään juhlittiin meidän Papun 10-vuotissynttäreitä! Niin pirteä tuo collie on, ettei ihan heti voisi uskoa.  Papu oli liikuttavan onnessaan huomiosta ja etenkin kakusta. <3 Tiuhti pääsi tietenkin osallistumaan synttärikakkukahveille, ja pienikin tajusi heti, että nyt on jotain spesiaalia kyseessä.

Poseeraus päivänsankarin kanssa.

Kakku ja oheistarjoilut! Annika (jonka synttäreitä myös vietettin tänään, unohtui mainita, hups) koristeli maksalaatikkokakun viilillä, nakeilla ja kekseillä. Uh mitä herkkua!

Tiuhti on ihan mukana tarjoilujen antamisessa! Pyry sai odottaa toisessa huoneessa, ettei se olisi kiukkuillut Papulle, vaikka kyllä Pyrtsikin sai osansa.

Lautanen aika äkkiä tyhjäksi.

Ei olla varmaan ikinä nähty Tiuhtin vetävän ruoka-annosta sellaisella innolla kuin nämä juhlatarjoilut!

Kymppityttö ja Tiuhti :)

Omistajan eroahdistus

Olen ollut viimeisen kahden viikon aikana Tiuhtista enemmän erossa kuin yhteisen taipaleemme aikana koskaan aiemmin - nyyh! En olisi uskonut, kuinka riistävän kamalaa on erota omasta vauvasta, vaikka tietääkin sen olevan suunnattoman hyvissä ja rakastavissa käsissä. Ensin olin siis muutaman päivän Prahassa tyttöjen kanssa, eli Tiuhti ja Ville jäivät kaksistaan, ja tällä viikolla toimme Tiuhtin vanhemmilleni pariksi päiväksi viettämään vappua. (Postauksen kuvat ovat Tiuhtin vapusta äidin, isän, Annikan, Pyryn ja Papun hellässä huomassa.)

Prahassa ollessani Tiuhti oli kuulemma jokaisen aamupissatuksen jälkeen käynyt tarkistamassa, josko olisinkin ilmestynyt takaisin sänkyyn. Ja voi sitä riemun määrää kun aamukuudelta lauantaina tulin kotiin - niin onnellista koiravauvaa en ollut nähnyt pitkiin aikoihin! Nastolassakin Tiuhti pärjäsi aivan mainiosti ilman Villeä ja mua, sillä saihan se nauttia isojen kamujen seurasta ja Pyryn aiheuttamasta jatkuvasta hälinästä. Ruokakin on maistunut kumman hyvin, kun portin takana tuijottaa ruokaorientoitunuttakin ruokaorientoituneempi Papu.

Vanhempieni luona Tiuhti on ainoa koira, jolla on lupa olla sohvalla. Onko tämä nyt sitä johdonmukaista kasvatusta?

"Kyl mä tässä pysyn."

Tuntui, että tuo karvapallero oli kasvanut aivan hirvittävästi näiden muutaman yön erojen aikana. Prahan reissun aikana Ville leikki Tiuhtin kanssa niin onnistuneesti vetoleikkejä, että viimeinenkin kulmuri irtosi itsestään (jeeeee!), eli vauvamaitohampaatkin katosivat lomailuni aikana. Turkki kasvaa melkein silmissä muutenkin, ja tyyppi rupeaa näyttämään jo hätkähdyttävän aikuiselta koiralta. No täyttäähän Tiuhtin torstaina puoli vuotta joten kai on vain hyväksyttävä tosiasia, että aikuinen sheltti tuosta on kovaa vauhtia kehkeytymässä! (Päivittelen varmaan vähintään joka toisessa postauksessa, kuinka kovaa Tiuhti kasvaa. :D Kai tämä loppuu sitten, kun Tiuhti on täysikokoinen (nyyh)!)

Kasa korvia, hampaita ja pitkää karvaa.

Nyt ei toivottavasti tarvitse hetkeen olla Tiuhtista erossa näin pitkiä aikoja. Huomenna tuodaan muuttokuorma Tampereelta Nastolaan, sillä vietetään töiden takia kesä täällä, ja sitten saakin nähdä, mitä Tiuhti tykkää uuteen asuntoon muuttamisesta. Käytiin eilen jo tutustumassa tyhjään kämppään, ja ainakin sellaisenaan näytti tytylle kelpaavan!

Tiuhtin pääsiäisloma

Pääsiäislomallaan Tiuhti on...

... ulkoillut paaaaljon isojen kamujensa kanssa. Sitä odotellessa, että tällaisia ryhmäkuvia olisi mahdollista ottaa hermojaan menettämättä niin, että kaikki otukset olisivat vapaina. Ehkä se kannattaisikin tehdä lenkin loppu- eikä alkuvaiheessa!

... ollut mallina siskoni työpöydän nurkan "kotistudiossa". Timpula poseerasi oikein nätisti, vaikka tietenkin nakilla saattoi olla osuutta asiaan. (; On kyllä kätevää, kun on noin pikkuruinen koira! Ja kun on valokuvaajasisko, jolle aion tunkea Tiuhtin myös puolivuotis-, yksivuotis- ja joulukorttikuviin.

... tallonut hieman luvattomasti vanhempieni kukkapenkkiä. Talvella ei tietenkään haitannut, että reitti kulki kukkapenkin läpi, mutta nyt se alkaa pikkuhiljaa haitata. Onneksi äiti oli vain tyytyväinen, kun sai kukista ja Tiuhtista yhteiskuvia!

... sisäistänyt paremmin kuin hyvin, että olen kävelevä namiautomaatti, mikä on tietenkin ehdotonta metsälenkeillä. Myös Papu ja Pyry ovat huomanneet tämän, eli etenkin Papu kulkee mun kintereillä kaikki lenkit.

... pussaillut parasta kaveriaan. Välillä kyllä taitaa olla niin, että pusujen sijaan Tiuhti roikkuu Pyryn karvoissa kiinni, mutta Pyry on ihanan kärsivällinen! Parivaljakko on ihan mielettömän suloinen.

... osallistunut isäni rakennustyömaalla saunan rakentamiseen. Ei vaan, mutta iloa on riittänyt, kun pihalla saa viettää niin paljon aikaa!

... ollut muuten vaan hirvittävän söpö ja onnellinen ja riehakas. <3

Huomenna lähden kolmen yön reissulle Prahaan, ja en tajua, miten pystyn olemaan ensi perjantaihin asti ilman Tiuhtia. No hyvin se pärjää Villen kanssa, mutta ikävä on kova (sekä Villeä että Tiuhtia tietty)!

Tiuhtin paras kamu

Kaikki alkoi siitä, että Pyry katsoi Tiuhtista ohi. Se käänsi tietoisesti päätään, kun pentu kulki ohi, ja lähti heti pois, jos se tuli lähellekään. Parin päivän päästä ensitapaamisesta Pyryn mielestä oli ok antaa Tiuhtin varastaa lelu, mutta itse koira ei kauheasti kiinnostanut. Sitten muutaman viikon kuluttua koirat tapasivat taas - naps - aivan yhtäkkiä Pyry ja Tiuhti olivat samalla (yhden koiran) pedillä vierekkäin ja päällekkäin ja leikkivät niin riemukkaasti, ettei kukaan meistä ollut uskoa silmiään. Mitä ihmettä tapahtui? Ehkä Pyry tajusi, että tuota rääpälettä on nyt kai pakko aina välillä sietää, joten pitää ottaa siitä jotain iloa irti, tai sitten sen oli vain pakko myöntää, että Tiuhti on vastustamattoman ihana. Joka tapauksessa Pyry on saanut ensimmäisen ystävänsä, ja Tiuhtin sinnikäs idolin piirittäminen tuotti toivotun lopputuloksen! Hurjaltahan tuo näyttää bordercollieuroksen ja shelttivauvan hampailu, kun Tiuhtin pää (oikeasti) mahtuu Pyrtsin suuhun, mutta Pyry on leikeissään hellä ja huomaavainen.

Parhaat kaverukset yhdessä pedillä.

"Eihän sua haittaa, jos mä kuljen tästä sun yli?"

Voisi kuvitella, että asetelma on kuvaa varten lavastettu, mutta ei ole!

"Me koirat!" Papu sen sijaan ei vieläkään välitä Tiuhtista.

Rrrrräyh

<3