Oltiin Tiuhtin kanssa tänään meidän ensimmäisissä agilityn epävirallisissa kisoissa VAU:lla! Kisoihin osallistuminen oli enemmänkin hauska vitsi ja kiva tapa treenata myös kotipaikkakunnalla joululomalla. Ajattelin epikset myös kisakynnyksen madaltajina: ensimmäinen episkokemus jo tässä vaiheessa, kun ei olla edes puolitiessä valmiita oikeisiin kisoihin. Osallistuttiin tietenkin möllirataan, joka oli meille kerrassaan sopiva: hyppyjen ja putkien lisäksi oli ainoastaan puomi ja pituus, jotka molemmat sujuvat Tiuhtilta ihan hyvin. Rata oli 15-esteinen, suoraviivainen ja helppo, ja muutenkin kisakokemus oli huippu!
Oletin, että olisin ihan paniikissa viimeistään rataantutustumisessa, mutta mitä vielä, pysyin tyynen rauhallisena jopa radalla. Haha, itsensäkin voi näköjään yllättää. Tiuhti kuitenkin vaistosi, että jotain vähän tavallisesta poikkeavaa on kyseessä, ja tuntui kuuntelevan himpun verran tarkemmin, mitä siltä halusin. Se ei myöskään tainnut haukkua ollenkaan, vaikka tavallisesti agitreenit kuluvat enemmän tai vähemmän äänekkäissä merkeissä. En ollut koskaan ajatellut, että kisamainen kokemus voisi tuoda jotain positiivisia piirteitä esiin, mutta näköjään se on sekä ihmisellä että koiralla mahdollista!
Saatiin viisi virhepistettä kiellosta, kun Tiuhti arasti aluksi hieman puomille menemistä. Reippaasti mutta rauhallisesti se sen sitten kuitenkin meni, ja kaikki putkien päät ja sen sellaiset menivät suorastaan melkein hallitusti. Sijoituttiin minimölleissä kolmansiksi, ja olin säälittävän onnellinen koko kokemuksesta. Tuli sellainen olo, että kyllä me vielä jonain kauniina päivänä saatetaan olla valmiita ihan oikeisiin kisoihin, ja olin muuten vaan pakahtua ylpeydestä tuota pientä karvapalloa kohtaan. Tiuhti on kyllä (tosi objektiivisesti todeten) maailman paras koira. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti