tiistai 8. heinäkuuta 2014

Kahdeksan kuukauden mitat

33,5 cm
n. 5 kg

Tänään Tiuhtilla kilahti kahdeksan kuukautta mittariin! Vieläkin vastaan välillä vahingossa, että meillä on kotona puolivuotias pentu, vaikkei tuo ole enää lähelläkään puolta vuotta saati sitten näytä pennulta. Harmittaa, että en kesätyöhöyryissäni jaksanut ottaa 7-kuukautiskuvia ja -mittoja, sillä ne olisivat hurjan mielenkiintoiset tässä vertailussa. Kahden kuukauden takaiseen senttejä on tullut (noin) yksi kappale lisää, mikä vaikuttaa mielestäni lupaavalta miniksi jäämisen kannalta. Vai mitä mieltä olette? Punnitseminen oli melkoinen hässäkkä, sillä vaaka näytti miljoonalla punnituskerralla aina eri tulosta, mutta viiden kilon kieppeillä paino taisi suurin piirtein pyöriä. Ja hei, katsokaa tuota turkkia! Milloin Tiuhti rupesi näyttämään aikuiselta sheltiltä? Ihan mieletöntä, kuinka kaunis se on (omasta vauvasta on varmaan kyllä jäävi sanomaan niin).

Muutenkin Tiuhti tuntuu aikuistuneen hirveästi. Sisäsiistiksi ollaan uskallettu kutsua sitä nyt ehkä reilun kuukauden verran, eikä se harrasta pentuhössötystä juurikaan.  Pyrykin suhtautuu Tiuhtiin nyt erilaisella rajuudella, kun se ilmeisesti rupeaa olemaan muiden koirienkin silmissä epäpentu.  Tiuhti on rauhallinen kun mekin löhöillään sohvalla, mutta metsässä ja agiradalla virtaa riittää - kuitenkin (ainakin vielä) siinä määrin, ettei ylikuumenemisesta tarvitse stressata. Agility tuntuu tällä hetkellä kaikkein eniten Tiuhtin lajilta, niin innoissaan se siitä on. Rakkautta kuitenkin riittää yhtä lailla kuin pikkupentunakin, ja hukutaan pusuihin aina kun tullaan töistä kotiin tai kun vain satutaan istahtamaan lattialle. Toisaalta Tiuhti on myös oppinut mököttämisen jalon taidon, niin välinpitämättömästi se suhtautui Villeen ja muhun meidän viikonloppureissun jälkeen, kun haettiin se vanhemmiltani hoidosta. Vähän meinasi naurattaa.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että Tiuhti on maailman täydellisin koira meille. Se on niin rakas ja söpö ja taitava, vaikka onkin välillä kovin tottelematon riiviöirpana, jonka päähän esimerkiksi sivulletulo ei vain tunnu mahtuvan. Tässä se loikoilee mun sylissä, niin kuin kotiutumispostausta kirjoittaessanikin, ja nojaa päätään mun kättä vasten tehden kirjoittamisesta himpun verran hankalaa. En vain voisi olla onnellisempi yhdenkään toisen koiran omistajana. <3

PS. Käytiin Tiuhtin kanssa eläinkaupassa shoppailemassa synttäripäivän kunniaksi, ja Tiuhti halusi broilerin sydämiä nameiksi (edellinen pötkö unohtui laittaa pakkaseen ja sille kävi vähän hupsusti). Herran jestas mikä sotku ja homma siinä oli, mutta mitä sitä ei rakkaan koiransa eteen tekisi! Nyt on pakkasessa monta pussillista mitä herkullisimpia kanan sisäelimiä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti