Pieni avautuminen pentuarjesta

Oletteko katsoneet Siskonpetiä? (Jos ette, suosittelen!) Siinä viimeisimmässä, kotiteemaisessa jaksossa oli bloggaajaäiti, joka kauniin musiikin soidessa kirjoitteli ihanasta elämästään ja kilteistä lapsistaan kauniita lauseita, ja välissä karjuu naama punaisena ärsyttäville lapsilleen. (Tästä tuon jakson voi katsoa, selittämäni sketsi alkaa tasan yhden minuutin kohdalta.) Tämä koiriin liittymätön pohjustus siksi, että Ville nauroi viime sunnuntaina mun olevan ihan ilmetty sketsin bloggaajaäiti: tulin kiukkua kihisten pihalta räntäsateesta kävelemästä samaa pätkää edestakaisin ilman, että pikku riiviö olisi siltikään suvainnut pissata ulos, työnsin pennun Villen syliin ja siirryin koneelle hehkuttamaan, kuinka Tiuhti osaa seistä pöydällä ja on muutenkin kaikinpuolin niin taitava ja ihana. Nauratti vähän!

Vasta meille kotiutunut pikku-Tiuhti osoitti jo merkkejä taipumuksesta ihmissyöntiin.

Ajattelin siis tähän väliin vähän valittaa siitä, miten rasittavaa koiranpentuarki aina toisinaan on. Muiden blogeja lukiessa tuntuu, että kaikilla muilla asioiden opettaminen ja oppiminen sujuu oikeastaan itsestään, eikä koiranpentu nyt ainakaan ihmisiä pure! Ehkä muilla on sitten kiltimpiä pentuja, tai sitten he ovat vain taitavampia kouluttajia. Toisaalta selailin äsken omaa blogiani, ja huomasin automaattisesti keskittyneeni lähinnä positiivisiin juttuihin - ei negatiivisista asioista vain tule avauduttua blogiin, sillä hyvien asioiden kirjoittelusta tulee paljon parempi mieli!

Pieni avautumislista:

• Tiuhti on ihana, mutta Tiuhti harrastaa myös ihmissyöntiä. Toki se nykyään (ainakin välillä) ymmärtää, ettei ihmisiä kuulu purra, mutta etenkin iltariehumisen aikaan ihmiskädet ovat paljon kivempi lelu kuin mikään niistä kymmenestä leluiksi tarkoitetuista!
• Kun lumi suli pois, T lakkasi kävelemästä ulkona. Siis hyi, asvaltti?! Etenkin aamulla kiireessä ennen luennolle lähtemistä ei kärsivällisyys aina meinaa riittää itsepäisesti pönöttävän pennun maanitteluun.
• Syöminen on yhä edelleen aina välillä suunnatonta taistelua. Ei tietenkään käytännössä taistelua, mutta henkinen taisto on sitäkin suurempi, kun Tiuhti nirppailee ruoan kanssa, mutta pikkukivet, tupakantumpit ja kaikenlaiset roskat maistuisivat senkin edestä.
• Nyt tulee ällö (sori): Villen sanojen mukaan paskan hajuun herääminen on ehkä ikävintä koko koiranpennussa.
• On kivaa, että niin monet ihmiset tulevat kehumaan, kuinka suunnattoman söpö koiranpentu on tuituitui. (Tämän päivän mukavin oli nainen, joka sanoi, että Tiuhtin tapaaminen pelasti hänen koko päivänsä. Tai vanha viinanhajuinen mies, joka kehui, että onpa nätti koira, mutta vielä nätimpi omistaja vinkvink.) Sen sijaan pätijäihmiset, joiden mielestä on ok esimerkiksi napata pentu syliin ja antaa samalla vähän kasvatusneuvoja, voisivat työntää päänsä jonnekin pimeään. Ja ei hätää, en todellakaan anna ihmisten tehdä näin, mutta joillakin röyhkeyttä riittää aivan käsittämättömyyksiin.

Tiuhti ihan vähän vaivihkaa pureskeli mun neuletta. Neuleiden käyttö kotona onkin nykyään aika mahdotonta.

Helpottipa avautua vähän koiranpennun sivuoireista. Nyt voin taas hyvällä omatunnolla keskittyä hehkuttamaan blogissa, kuinka loistokoira Tiuhti on! On se niin ihana ja rakas ja taitava, ettei toista olekaan. Tui.